Ajankohtaista

D.O. Saimaa -herkkulahjapaketti

Julkaistu 14.03.2022

Saimaalaiset tuotteet mukana kansainvälisessä World Food Gift Challenge 2022 -kisassa

Saimaan alueen kolme maakuntaa (Etelä-Savo, Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala) ovat hakemassa Euroopan gastronomiseksi alueeksi vuodelle 2024. Osana hakuprosessia alue on kutsuttu mukaan kansainväliseen verkostoon sekä yhteisiin kilpailuihin. Saimaan seudun tuotteilla on nyt mahdollisuus tulla palkituiksi World Food Gift Challenge 2022 -kilpailussa, jonka tavoitteena on tuoda näkyvyyttä laadukkaille artesaaniruoille ja ruokaan liittyville käsityölahjoille maailman ja Euroopan gastronomisilta alueilta. Voittajat julkaistaan Menorcalla järjestettävässä tilaisuudessa 7.4.2022. Kilpailussa on kaksi kategoriaa, joista kumpaankin lähetettiin kaksi kandidaattia. Kilpailuohjelmaan voi tutustua tarkemmin TÄÄLLÄ.

Food Gift:

Lehtikuohu, KontioMehu Oy

Lehtikuohu on mustaherukan lehdistä valmistettu hienostunut juhlajuoma. Lehtikuohun raikkaan maun lähteenä ovat omalta sukutilalta käsin poimitut, keväiset herukanlehdet. Tuote on alkoholiton ja vegaaninen.​ Kullankeltainen Lehtikuohu on kerännyt suurta suosiota juoma-arvosteluissa ja noussut arvostetuksi alkoholittomaksi juhlajuomaksi. Hienoarominen Lehtikuohu tarjoaa mustaherukan lehtien aromillaan ja sitrusmaisilla vivahteillaan ainutlaatuisen täyteläisen makunautinnon. ​KontioMehu on pieni, pohjoiskarjalainen perheyritys, joka on taidolla viljellyt ja jalostanut marjoja yli 40 vuoden ajan. Tuotteisiin kuuluvat alkoholittomat kuohujuomat sekä laadukkaat mehutiivisteet.

https://kontiomehu.fi/

D.O. Saimaa -herkkulahjapakkaus, Kenkävero Mikkeli / D.O. Saimaa -tuottajat

Anna lahjaksi alkuperämerkittyjä D.O.Saimaa herkkutuotteita kauniissa valmiissa lahjapaketissa. Paketti sisältää Kenkäveron näkkärishipsejä, Vavesaaren mustikkamarmeladia, Heikkilän yrttitilan basilika, oregano ja rakuuna -yrttimausteet sekä Järvi-Suomen kalatuotteen savumuikkusäilykkeen. ​

D.O. Saimaa on Suomen ensimmäinen, alueellinen alkuperä- ja laatumerkki. Merkin sloganissa mainittu hyvä tarkoittaa paitsi korkeaa laatua, myös positiivista vaikutusta ympäristöön, kulttuuriin, alueen elinvoimaisuuteen ja yhteiskuntaan. D.O. Saimaa -merkittyjä tuotteita tai raaka-aineita käyttävät kuluttajat, ravintolat ja jälleenmyyjät tietävät tekevänsä hyvän, eettisen ja vastuullisen valinnan.  D.O. Saimaa –merkki tuotteessa viestii niin kansainvälisille matkailijoille kuin paikallisille kuluttajillekin tuotteen olevan Saimaalta kotoisin, laadukas ja puhdas. D.O. Saimaa –tuottajat, jatkojalostajat ja jälleenmyyjät liputtavat paikallisen ja korkealaatuisen tuotannon puolesta.

https://www.dosaimaa.fi/

Food-related Craft Gift:

Idätysruukku, Kerafiikka

Materiaalina on omin käsin kaivettu tohmajärveläinen luonnonsavi, jonka seassa on kolmasosa mustasavea. Idätysruukku on valmistettu dreijaamalla. Kokonaisuus sisältää kolme lävikköä, kannen ja aluslautasen. Sopii myös valkosipulien, kuivattujen yrttien tai chilien säilytykseen. ​

“Idätysruukku on omin käsin kaivetusta luonnonsavesta valmistettu idätysastia, jota siemenet rakastavat. Savi on hyvä materiaali idättämiseen koska se sitoo kosteutta ja hengittää. Halusinkin luoda kaivamalleni savelle tuotteen, jossa yhdistyvät maanläheisyys, paikalliset materiaalit ja kestävä kehitys. Ruukku on myös kaunis esine pöydällä pidettäväksi, eikä sitä tarvitse piilottaa kaappiin.”

https://kerafiikka.com/

Luomus Koivu -sisustuselementti ja lautanen, Luomus Woodworks

Luomus Koivu tuo kattaukseen orgaanisuutta ja syksyn viimeisiä auringon säteitä luoden lämpöä ja tunnelmaa pöytään. Valo haluaa leikkiä lautasen pintakuviossa luoden tarjoiluun upean kehyksen ja nostaa ruokailunautinnon seuraavalle tasolle. Lautanen on täysin käsityönä valmistettua lappeenrantalaista designia. Lautanen saa näyttävän pintansa läpivärjätystä koivuviilusta, joka on Etelä-Karjalainen innovaatio ja valmistettu kestävästi hoidetuista metsistä korjatuista koivuista. Jokaisen korjatun koivun tilalle on istutettu uusi koivu sitomaan tulevaisuutta paremmaksi.

https://www.luomuswoodworks.com/